Pisteitä liian helpolla?

Pisteitä voi nyt koronan siivittämänä digiloikan avulla napsia yllättävän helposti verkosta. Suoritin kevään aikana noin 40 ylimääräistä opintopistettä.

Onko opintopisteiden saaminen jo liiankin helppoa, menettääkö tutkintotodistukset jatkossa arvoaan? Jos opiskelijat ovat motivoituneita oppimaan ja opettajat saavat hierottua meihin ammattiylpeyttä, osaaminen on aitoa, mutta taatusti nykypäivänä valmistuu myös paljon opiskelijoita, jotka eivät tee tutkintotodistuksellaan mitään. Vaikka Laureaan oli vaikeaa päästä opiskelemaan fysioterapiaa, tarvittaisiinko vieläkin tiukempaa seulaa? Pitäisikö sote-aloille palauttaa motivaatiohaastattelut hakuprosessiin? Onko harjoittelupaikoilla liian suuri vastuu opiskelijoiden kasvattamisesta ammattiin, pitäiskö harjoitteluiden kulkea kokoajan opintojen rinnalla kumppanuuskouluttajina? 

Kivaa tämä on edelleen, motivaatiodroppauksia tulee lähinnä juuri ennen lomia ja sehän nyt on totuus työelämässäkin. Vielä jaksetaan vapaalla tehdä vähän extrajuttuja, opiskella syvällisemmin asioita ja jopa keskustella luokkakavereiden kanssa näistä ”työasioista”. Mielenkiinto on säilynyt ja alkaa pikkuhiljaa selkiytymään täsmällisemmin mihin sitä aikoo jatkossa fyssarina suuntautumaan. Jotta tavoitteisiin päästään, täytyy tehdä paljon ”extraa” ja aidosti hakea lisätietoa asioista itse. Mentoreita hyödynnetään aina kun käsiin osaaja saadaan ja oman mielenkiinnon kohteista ahmitaan lisätietoa. Oleellisena osana koulutusta on myös omaan kehoon, ja mieleen(!) tutustuminen, niiden kombinaatiot ymmärrys. Ei riitä uusimpien tutkimusten lueskelu netistä kun on lisäksi painettava salilla ja funtsittava anatomian ihmeitä. Eteenpäin työntävänä voimana on halu ja pyrkimys olla hyvä siinä mitä tulevaisuudessa tekee.