Astman vaikutus jaksamiseen

Kuva: https://www.allergia.fi/astma/astman-hoito/astmalaakkeet/#71a0c2b6

Päästiin syksyn viimeisessä isossa palautettavassa tehtävässä ryhmissä tutustumaan erilaisiin sairauksiin ja vammoihin. Ennen aiheiden ja ryhmien jakoa meille lähetettiin erillinen kysely, jossa saatiin erikseen toivoa, mihin aiheisiin mieluiten tutustuttaisiin ja sit näiden perusteella opettaja jako ryhmät. Mun ryhmä oli ihan mahtava ja samaan ryhmään pääsi toinenkin blogiporukan jäsen Anniina. Yhdessä me pidettiin video-Meettejä jopa yön pikkutunneilla (meille aktiivisinta aikaa) ja tehtiin tehtävää. Aiheeksi saatiin keuhkosairaudet ja muuta-ma selkävaiva. 

Mulle itselle astma oli todella mielenkiintoinen aihe perehtyä syvällisemmin. Mulla itellä on tällä hetkellä todella epähoito-tasapainossa oleva astma, johon tarpeeksi tehokasta lääkitystä ei oo löydetty. Astma mulle diagnosoitiin joskus 10-vuotiaana ja on siitä jatkunut vaihdellen välillä helpottaen ja välillä pahentuen. Luistelin myös monta vuotta jäähallissa, jossa todettiin homeongelma, joten varmasti sekin on osaltaan vaikuttanut. Äitin puolella astmaa on paljon ja se onkin tosi perinnöllinen sairaus, joten ei kukaan siitä yllättynyt erityisemmin, että se mullekin tuli.

Ikinä en oo kärsinyt erityisemmin astmakohtauksista, joihin avaava lääke erityisemmin auttaisi, enemmänkin oon luisteluharrastuksen takia käyttänyt sitä "ennaltaehkäisevänä" tapana ennen treenejä. Joskus pari-kolme vuotta sitten mulla alkoi pahemmat astmaoireet ja oireet alko ilmentyä enemmän hengen haukkomisena ja jatkuvana haukotteluna. Itsessään aika nolo oire, kun yhtäkkiä "haukotuttaa", vaikka samalla kun kuuntelet toisen puhetta tai palvelet asiakasta. Onneks on maskit. Joku kerta tää hengen haukkominen paheni niin paljon, että jouduttiin iskän kanssa lähteä jorviin selvittämään et mikä juttu. Siellä sit mua odotutettiin monta tuntia, jolloin pahimmat oireet ehti jo hälvetä, kun ekan kerran pääs näkemään lääkärin. Siitä sit otettiin valtimoverinäyte ja todettiin paha hyperventilaatio. Tän jälkeen kaikki totes yhteen ääneen (paitsi minä), että joo stressistä johtuu ja lähetettiin kotiin. Ehkei enää uudestaan jorvia testiin tän jälkeen...

Kaikki avaavat, hoitavat, yhdistelmälääkkeet ja pitkäaikaisavaavat on testattu. PEF-mittaukset tehty useampaan otteeseen, spirometriaa melkeimpä säännöllisesti, kuivailmahengitys testattu, keuhkokuvat otettu, eikä kukaan osaa oikein sanoa mitään... Yks lääkäri totes, ettei ennen oo törmännyt kyseiseen oireeseen ja siinä kanssa vähän sano ettei edes meinaa huomata tätä oiretta mulla. No oon mä tässä kahden vuoden aikana sen oppinu aika hyvin piilottamaan, kuitenkin kaverit on oppinut kiinnittämään siihen huomiota niin, että joka kerta muistuttaa hengittämään kunnolla. Hyvä niin, koska tää on jo niin jokapäivästä, etten itsekään taida enää huomata näitä oireita. 

Muutama kuukausi sitten päädyin menemään vihdoin ihan kunnon keuhkolääkärille, joka sitten lähti tarkemmin tutustumaan näihin mun aikaisempien testien tuloksiin. Ekaa kertaa kuulin esimerkiksi, että mun elimistön hiilidioksidipitoisuustasot on tosi paljon normaalia alhaisemmat. Tää tulkittiin siitä pari vuotta sitten otetusta valtimoverinäytteestä (se joka silloin todettiin, et joo stressiä vaan, menee ohi). Lääkäri sit kanssa kertoi mulle, että mun astmatulehdus sijaitsee luultavasti niin syvällä keuhkoputkissa, ettei jauhemainen lääke riitä niin pitkälle asti, vaan sumutemainen lääke voisi mahdollisesti auttaa paremmin. No lääkäri sitten ohjas vielä uuteen spirometriaan, PEF-mittaukseen ja keuhkokuvaan, että nähdään tän hetkinen tilanne. Vielä en oo päässyt käymään uudestaan kattomaan tuloksia, kun tulin kipeeksi. Toivottavasti tällä kertaa selviäis jotain paremmin. 

Mites tää kaikki sit vaikuttaa omaan jaksamiseen? Hengen haukkomisen alkaessa vaikutus omaan jaksamiseen oli varmaan suurin, sillä se oli niin uus tilanne. Nyt jaksaminen on parempi, tai en ainakaan kiinnitä siihen niin paljoa huomiota, kun on oppinut sivuuttamaan pahimmat oireet itsekin. Koen sen, että pystyy myös unohtamaan ne oireet välillä, olevan avain myös jaksamiseen. Vaikeintahan on se, kun kukaan ei osaa sanoa mikä on vialla ja mikä siihen auttais.

Ja ennen kuin joku lukija ajattelee, että mun elämä on hirveetä jatkuvaa kamppailua astmaa vastaan, niin ei. Tai tottakai astma on ja tulee olemaan varmasti osa mun koko loppuelämääkin, mutta en mä anna sen lannistaa. Halusin tällä postauksella jakaa mun omia fiiliksiä ja kokemuksia aiheesta, sillä harva varmaan tietää konkretiassa, kuinka laajaa kirjoa astma voi oikeasti tarkoittaa. Mulla on elämässä ihania ihmisiä ympärillä, jotka jaksaa kattella mun haukotteluja ja pidetään sitä enemmänkin läppänä nykyään. Miten mä neuvoisin muita tukemaan tyyppejä, joilla on samanlainen tilanne kuin mulla: älkää turhaan kiinnittäkö oireisiin huomiota ellei ne oikeasti haittaa terveyttä. Oo paikalla ja tue tarvittaessa, muuten oo vain kaveri. 

Onko teillä omakohtaisia kokemuksia keuhkosairauksista tai niiden vaikutuksesta yleiseen jaksamiseen? Onko itsellä tai sukulaisella astmaa? Olisi kiva kuulla teidänkin tarinoita! Käykää kommentoimassa esimerkiksi instagramiin @fiiliksellafyssariksi omia kokemuksia.

PEF-mittaus

~ Wilma