Olemisen sietämätön keveys

Vielä toissayönä näin painajaisia, että sain jostain kurssista hylätyn. Joulun aika on tuntunut vähintäänkin koronaeristykseltä kun ihmiset on vetäytyneet poteroihinsa ”perheen pariin” ja kaikki rauhoittuu pyhien viettoon. Loma tuntuu mulle ihan liian pitkältä. Onneksi on ollut tohinaa, en osaa olla tekemättä mitään. Kävin kurkkimassa jopa joko voisin aloittaa verkkokurssin jolle ilmoittauduin, mutta ei, nyt on oikeasti annettava aivojen nollaantua. 

Viimeisille kouluviikoille kasautui reilusti tekemistä vaikka kuinka yritettiin sitä välttää. Opettajan pitkä sairausloma ja yksi korona-sulku niin suma oli valmis. Saatiin onneksi pariin projektiin lisäpäivä tai kaksi, ne tulivat hyvään käyttöön.

En ole aiemmissa opinnoistani joutunut tekemään näin paljon kirjallisia raportteja… It-tradenomikoulussa raportit korvasi koodaaminen, sitä tehtiin porukalla yötämyöten, mutta sitä ei mieltänyt samanlailla ”suorittamiseksi”… 

Kun opiskelin kemiantekniikkaa tehtiin kyllä labra-selostuksia, mutta niissä taas matikka ja kemia korvasi ”teoreettisen viitekehyksen tarkastelun”. 

Lääketiedettä opiskeltiin ja sitten tentittiin… 

Nyt syksyn aikana tehtiin 15 pidempää raporttia, muutama video/vapaamuotoinen projekti, yksi ryhmätentti, kolme tavallista tenttiä, neljä projektitoteutusta asiakkaalle ja yllättävän paljon myös ”pikaraportteja” jotka tehtiin koululla työpajojen päätteeksi. Kotitöiden määrästä huolimatta saimme olla enimmäkseen kuitenkin lähiopetuksessa. Opintopisteiden eteen tehty työmäärä ei jakaannu tasaisesti, toiset ”nopat” tulee helpolla, toisten eteen tehdään paljon enemmän työtunteja kuin olisi tarkoitus.

Ei siis ihme, että särki päätä viimeisen viikon ja vielä kolme ekaa lomapäivääkin. Koen silti toimettomuuden jollain tapaa stressaavaksi, haluaisin edistää asioita aina edes vähän, lomallakin, mutta rennommin, mutta kai se mieli kaipaa oikeasti lepoa. Olen luonteeltani sellainen, että tykkään kun on monta rautaa tulessa, pieni paine saa mut toimimaan, olemattomuus taas lamauttaa. Kaveri sanoikin hyvin, että hän on humanbeing, mä olen humandoing. 

Mä olen se tyyppi joka huutaa tylsää kun on oltu vartti telkkarin ääressä. Toisaalta pystyn istumaan ongenkohoa tuijottamassa tuntikausia ja ihan vaan auringossa makaaminen ja pilvien tuijottelu on minusta ihanaa. Kotona näen ympärilläni kokoajan vaan työtä mitä pitäisi tehdä, täytyy lähteä ulos rentoutumaan.

Mulle rentouttavinta aikaa arjessa on ne tunnit kun pääsen salille, siellä kun hiki lentää ja kun jalkaprässissä on reilu 300 kiloa niin kaikki keskittyminen on siinä hetkessä ja aivot hiljenee. Todella harmillista kun salit meni nyt lomalla kiinni ja ulkonakin on mulle liian kylmää kun olen oikeasti kylmälle allerginen. 

Täytyy siis somettaa, tavata ystäviä, ehkä rakentaa palapeli ja kirjoitella blogia. Onneksi lapsilla luistelut jatkuu läpi loman, ei tarvi laakereillaan levätä.