Mistä ystäviä löytää?





Korona perui paljolti kivoja opiskelutapahtumia vuosi sitten. Yleensä uudet kaverit saadaan uudesta koulusta nimenomaan fuksiaisten yms. bileiden kautta. Omista edellisistä opinnoistani ehdottomasti parhaita muistoja on bileistä, oppituntien muistot on ehkä jossain selkäytimessä, mutta bileet on palaneet verkkokalvoille. Nyt kun korona edelleen hankaloittaa normaalia nuorten elämään kuuluvaa ystävystymistä ja jopa pariutumista, mistä sitten voisi ystäviä ja potentiaalisia kumppaneita löytää? 

1. Perusta opintopiirejä! Pienellä porukalla voi tavata turvallisesti ja kun on hyvä jengi kasassa, siihin mieluusti aina välillä liittyy uusiakin ihmisiä. On helpompi tulla juttelemaan neljälle kuin yhdelle tai kahdelle. 




2. Some. Osallistu oman koulusi ja asuinalueesi keskusteluryhmiin. Omien mielenkiinnon kohteiden seuraaminen somessa antaa usein juttukavereita ja hetken chättäilyn jälkeen usein tuleekin livetapaamisia. 

3. Privaviestin lähettäminen matalalla kynnyksellä somessa on nykyään ihan ok, lähettele sillointällöin tsemppiviestejä ja mukavia kommentteja ihmiselle kenen feedin koet mielenkiintoiseksi, se ilahduttaa aina kirjoittajaa ja useimmiten kirjoittaja käy vastavuoroisesti tsekkaamassa sinun somesi. 

4. Instagramista, snapistä, facesta yms. syntyneet deitit on helpompia kun jo vähän ”tunnetaan”, mutta oleellista on pitää oma some mahdollisimman lähellä todellista minää. Jos oma sivusi on täynnä tuntemattoman näköiseksi photoshopattuja poseerauksia, sun on todella vaikea näyttää sen jälkeen itseäsi livenä kenellekkään… ja toisaalta, kuka sellaiseen kiiltokuvaan haluaisikaan tutustua, kaikilla meillä on ”bad hair days”, vertaistuki on se kenelle jutellaan, täydellisyyttä vaan ahdistaa katsella. 

5. Deittisovellukset. Kyllä, Tinderiäkin käytetään pelkkien ystävien löytämiseen, mutta ilmoita se mahdollisimman suoraan kuvauksessasi ja laita kuvat sellaisiksi missä esittelet luonnettasi, et ulkonäköäsi. Varo ”tinderammattilaisia”, deittisivellukset on pullollaan ihmisiä ketkä ovat siellä aina, he tietävät millä vuorosanoilla saa vastapuolen kiinnostuksen heräämään. Lähde kuitenkin rohkeasti JULKISELLE PAIKALLE tapaamaan kivaa tyyppiä, ihmiskontakti on huonoimmillaankin kasvattavaa ja yleensä juttu luistaa, jos ei muusta niin surkeista tinderkokemuksista. Deittiäpit antavat mahdollisuuden tavata erilaisia ihmisiä, erilaisista ympäristöistä, eri ikäisiä, eri harrastuspiireistä, eri duuneista ja kouluista. Kokeile, mutta muista ”If it’s too good to be true, it probably is”! 

6. Kissanristiäiset. Mene mukaan sukujuhliin ja tylsältä kuulostaviin virkistyspäiviin, siellä voi hyvinkin olla joku samanhenkinen ja mikäs sen parempaa jos sinä jurotat nurkassa ja viereen pölähtää joku hyväntuulinen päivänsäde tunkeutumaan sinun elämääsi. 

7. Verkostoituminen on opintojen tärkeintä antia. Etenkin meidän alalla missä suuntaumisvaihtoehtoja on paljon, kollegiaalisen verkoston luominen on erityisen tärkeää. Fysioterapeutti ei voi olla jokaisen vaivan erityisasiantuntija, mutta me osataan ohjata eteenpäin kollegalle. Opintojen aikana jo oppii näkemään ja tuntemaan tulevan kollegan vahvuudet, verkostoituminen ja tiedon jakaminen nousee harjoitteluiden kautta todella tärkeäksi kun jokainen etsii omaa suuntaansa. 

8. Kuuntele ja kuule. Hyvä tapa luoda uusia ystäviä on antaa toisen puhua omista mielenkiinnon kohteistaan, jos tapaat ihmisen kellä on intohimoinen suhtautuminen johonkin spesifiin juttuun, anna hänen kertoa siitä ja kuuntele! Vaikka, et sanoisi sanaakaan, puhujalle jää sinusta hyvä fiilis kun kuuntelit hänelle rakasta asiaa.



Kommentit

Suositut tekstit