Taukojen merkitys opiskelussa
Useiden tutkimusten mukaan taukojen pitäminen parantaa oppimista jopa kymmeniä prosentteja. Miksi niitä ei kuitenkaan yleensä malteta pitää? Itsellä ainakin se malttaminen on yksi suurin ongelma. Vai onko taustalla pelko, ettei ehkä maltakaan palata koneen äärelle vaan tauko venyykin liiallisuuksiin. Välillä kiireen tunne saa ajattelemaan, että tauon pitämisestä on enemmän haittaa kuin hyötyä. Joskus sitä taukoa ei koe tarvitsevansa, kun on niin hyvä “flow” päällä. Varmaan jokaisella meistä on käynyt jokin edellisistä ajatuksista päässä tauottamista ajatellessa. Nykyään netistäkin löytyy erilaisia ohjelmia tauottamiseen, Pomodoron 25+5min opiskelu ja tauotus ja joka neljännen kerran jälkeen pidempi 20 minuutin tauko on varmaan osunut joskus jokaisen kohdalle. Itse en ole vielä tämän metodin hienoutta löytänyt vaan vielä epämääräisesti luotan siihen omaan päähän, että osaisin muka oikeesti pitää niitä järkeviä taukoja, ehkä mäkin joskus vielä opin.
Koulussa tuntien välillä taukojen pitäminen yleensä onnistuu. Kuvassa nähdään meidän porukan tarpeellinen taukopizza kahden Zoom-luennon välillä. Tultiin koululle, jotta saataisiin oikeasti jotain kouluhommia aikaseksi ja Zoomeihinkin on paljon helpompi keskittyä koululla kuin sängyn pohjalta. Kuvan naamoista pystyy ehkä havaitsemaan vähän apean näköiset ilmeet. Se johtui vaan siitä, että jouduttiin odottamaan pizzoja sen verran kauan, että nälkäkiukku ehti jo vähän iskeä ainakin osaan meistä. Ollaan me yleensä ainakin vähän iloisemman näköisiä.
Kommentit
Lähetä kommentti