Motivaatiopula

Joskus koulunkäynti ei vaan nappaa. Sitä tekee ihan kaikkea muuta kuin sitä mitä pitäisi, siivoaa, käy salilla, suunnittelee lomaa tai kirjoittelee blogia. Kun edessä on ylitsepääsemättömältä näyttävä "to-do"-vuori, sitä vaan kiertää ja ihmettelee, sen sijaan, että nappaisi kiinni ja koittaisi nousta sen vuoren huipulle.

Onneksi tämä koulu on minulle jo kolmas, minä tiedän, että lopulta selviydyn tehtävistä aina kuitenkin. Stressaavaa se on silti aina, viimetinkaan jättäminen pilaa kaikki päivät järkevän hetken ja viimetingan väliltäkin. 

Fyssarikoulua aloittaessamme edellisen vuoden opiskelijatutorit antoivat meille neuvon, "älkää antako kasautua, aloittakaa tehtävien tekeminen heti vaikka dedikset olisi vasta kaukana". Tätä neuvoa on koitettu noudattaa, mutta silti niskan päällä pysyminen on melkein mahdotonta. Minä lamaannun liian suuren työmäärän edessä enkä saa ryhdytyksi oikein mihinkään. Onneksi meillä on tämä ihana neljän hengen porukka, meillä on toistaiseksi aina ollut ainakin yksi joka jaksaa motivoida muutkin tehtävien kimppuun.

Muistan joskus työpaikalla pomon kysyneen mitä teen kun makasin jalat pöydällä ja nojailin työtuoliini. Ajattelen, vastasin pomolle. Ajattelu on kaikessa työssä tärkeää, paineessa ei synny hyviä ja luovia uusia ideoita, ne syntyvät silloin kun mieli saa levätä. Kun ottaa stressistä askeleen taakseppäin, näkee kokonaiskuvan ja on helpompi katsella objektiivisemmasta perspektiivistä asioita. Useimmiten kannattaisi hengähtää hetki, ajatella, suunnitella, antaa ideoiden hautua ja jalostua. Omaa luovaa ajattelua ei saisi ajatella syntisenä laiskuutena, vaan luovana prosessina jossa keho saa levätä kun mieli jalostaa tulevia timantteja.

Ehkä minä kutenkin nyt lopetan tältä päivältä totuuden välttelyn ja tartun somen sijaan lopultakin anatomian kirjaan. Anatomian pänttääminen vaatii suhteellisen vähän luovuutta, vaikka sitäkin toki tarvitaan... tulossa blogipostaus meidän muistisäänöistä, pysy kuulolla!

Miten norsu syödään? Pala kerrallaan.